Sivut

perjantai 12. tammikuuta 2018

Ajatuksia ja tavoitteita vuodelle 2018

Näin totta puhuakseni niin edellisinä vuosina on ollut todella helppo keksiä tai päättää uudelle vuodelle erilaisia lupauksia ja tavoitteita, mutta tänä vuonna oikeastaan tämän vuoden tavoitteiden asettaminen on ollut astetta vaikeampaa. Elämässäni on varmuutta asioihin maksimissaan puoli vuotta ja kesällä kaikki onkin sitten taas auki, nyt on parasta elää vain päivä, viikko tai maksimissaan kuukausi kerrallaan koska sitä ei ikinä tiedä mitä seuraava kuukausi tuo tullessaan, ja miksi ihmeessä suunnittelemaan elämää kuukautta pidemmälle kun jokaisesta päivästä saa paljon enemmän irti ilman tarkkoja aikatauluja ja suunnitelmia.
Tänä vuonna olen kuitenkin sen verran tyytyväinen omaan elämäntyyliini etten lähtisi sitä muuttamaan, toista mieltä oltiin viime vuoden vaihteessa ja tammikuussa. Terveellinen ruokavalio ja puheet niskasta kiinni ottamisesta ja salikortin hankkimisesta ovat tällä hetkellä sellaisia kliseisiä asioita itselle, asioita joita jokainen lupailee vuodesta toiseen. Itsehän sanoin salikorttini käymättömyyden vuoksi viime kuussa irti ja ei kyllä yhtään harmita. Mitä sitä kuluttaa aikaa joka ikisen suupalan laskemiseen ja itsensä kiduttamiseen punttisalilla kun voisi sen sijaan viettää sen ajan nauttimalla elämästä.
Viime vuonna päädyin sellaiseen tilanteeseen henkisen terveyteni kanssa johon en enää haluaisi joutua, tilanteeseen johon hain ja myös sain apua ja siitä oppineena ehkä tämän vuoden niitä ainoita tavoitteita mitä itselleen voi asettaa on että muista käsitellä asiat loppuun saakka. Vaikka kyseessä olisi kuinka pomppuinen tie kohti totuutta ja selkeyttä niin otan sen riskin ja vien asiat loppuun. Se puhdistaa ilmapiiriä ja löytää asioita missä pitää katsoa itseään peiliin ja yrittää petrata sen suhteen. Pitää myös kuitenkin muistaa että olen luonteeltani tälläinen ja niitä piirteitä en kuitenkaan ikinä vaihtaisi pois.
Toinen vuoden 2018 tavoitteistani on ottaa huoleton asenne ja nauttia elämän pienistä asioista, tapahtuipa mitä tahansa jätän asioiden turhan suurentelut ja panikoinnin niille joilla on suuremmat päät. Stressistä tulee ryppyjä on hyvä muistisääntö, ja elämästä nauttiminen on paljon helpompaa huolettomalla asenteella.
Näin pähkinän kuoressa oikeastaan tämän vuoden tavoitteet on vaan elää elämääni samalla mallilla ja nauttia siitä. Ei se ollutkaan niin vaikeaa mitä ajattelin.

Millaisia tavoitteita ja lupauksia sinä teit tälle vuodelle ?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jos et vielä kommentoinut, tee se nyt !